Kouluryhmille

0,00 € /

Verla sopii kaikkien kouluasteiden retkikohteeksi niin keväällä kuin syksylläkin. Opastettu museokierros on muokattavissa kaikenikäisille ja vierailuun voi yhdistää myös erilaisia Verlaan liittyviä tehtäviä tai työpajoja. Kesällä 2018 Verlassa on esillä Yhteinen maailmanperintömme -näyttely, johon löytyy myös oppimateriaalia.

Verlan puuhiomoon ja pahvitehtaaseen voi tutustua ainoastaan oppaan johdolla.

Museo tarjoaa ilmaiset opastukset koululaisryhmille opettajineen ja ohjaajineen.

Tehdasopastuksen kesto on noin tunti. Verlassa pääsee tutustumaan niin menneeseen elämään kuin puunjalostusteollisuuden varhaisvaiheisiin mielenkiintoisella tavalla. Paperin- ja pahvinvalmistusprosessi on helppo ymmärtää Verlassa, missä tuotanto oli vielä hyvin yksinkertaista.

Pienemmille oppilaille (1.-2. luokkalaisille) voimme järjestää lastenkierroksia, joissa he pääsevät auttamaan opasta kierroksen aikana. Lastenkierrokseen voidaan yhdistää myös pahvintekopaja, jossa lapset pääsevät tekemään pahvia Verlan malliin kuusipuuhiokkeesta. Myös pahvintekopaja on koululaisryhmille maksuton. Pienten lasten kierros pyritään pitämään lyhyempänä kuin normaali opastuksemme. Kierros pahvintekoineen kestää noin tunnin. Mikäli mukaan halutaan elokuva eli kierrokseen liittyvä dokumentti (12 minuuttia), olisi opastukseen hyvä varata reilu tunti.

Koululaisten opintokäyntiin Verlan tehdasmuseossa voi yhdistää metsäretken UPM Metsän tekemällä metsätietopolulla, joka lähtee Verlan Seuratalon viereiseltä parkkipaikalta. Noin kahden kilometrin pituisen polun kymmenen kohdetta kertovat metsän eri kasvuvaiheista sekä luonnon- ja maisemanhoidosta. Seuratalon parkkipaikan kohdalla, rannalla, on myös nuotiopaikka, jossa koululaisryhmät voivat evästellä.

Metsäpäivän Verlassa voi hyvin yhdistää moneen eri oppiaineeseen: kuvataide, liikunta, äidinkieli, matematiikka, ympäristöoppi ja historia. Metsäpäivään on mahdollista hakea kuljetusavustusta Suomen Metsäsäätiöltä, joka tukee koulujen tutustumista metsäteollisuuteen ja -talouteen.

Kouluryhmien opastetut museokierrokset varataan etukäteen joko sähköpostitse museum.verla@upm.com tai puhelimitse numerosta 02041 52170.

Vierailun ohjelmaan voi sisältyä esimerkiksi

  • Opastettu museokierros (kesto noin tunti)
  • Metsätietopolku (n. 2km) – tiedustele opastusta info@tervarumpu.fi
  • Kalliomaalaukset
  • Opettajan johdolla voi tutustua museoalueella olevan historiapolun opasteisiin
  • Ruokailu, myös mahdollisuus omatoimiseen makkaranpaistoon
  • Työpajoja, esimerkiksi pahvin valmistusta

Kesällä 2018 Verlassa on esillä Yhteinen maailmanperintömme -näyttely, johon löytyy myös oppimateriaalia.

Huomioitavaa

  • Verlan tehdasmuseo ei ole esteetön. Liikuntarajoitteinen henkilö voi kuitenkin osallistua muun ryhmän mukana puolittaiselle kierrokselle.
  • Museon sisätiloissa on kaikenlainen kuvaaminen ja taltiointi kiellettyä.
  • Varmistattehan jo ennen kierroksen alkua, että matkapuhelimenne on äänettömällä.

Tehtäviä kouluryhmille

Erinomaisia ja Verlan vierailuun helposti yhdistettäviä tehtäviä löytyy Suomen Metsäyhdistyksen sivuilta.

Maailmanperintökasvatukseen löytyy materiaalia Suomen kulttuuriperintökasvatuksen seuran sivuilta.

Tehtävät soveltuvat niin ennakkotehtäviksi kuin vierailun jälkeenkin tehtäväksi.

Eskariin ja pienille koululaisille kivoja tehtäviä ovat mm.

  • Hullunkuriset kasviperheet -pelikortit. Pelikorttien materiaalin keruu sopii liikuntatunnille, askartelu kuvataiteeseen ja peli ympäristötietoon.
  • Kartonki-Aino -satukirja kertoo hauskalla tavalla, miten maitopurkki syntyy. Sopii hyvin lukemaan oppineille.

Metsätietopolun yhteyteen sopivaa materiaalia

  • Talousmetsän kierto - oppimateriaalia 5.-6. luokkalaisille

 Yläkoululaisille sopivat puolestaan

  • Metsävisa 2014
  • Metsänmittausohjeet. Näihin kannattaa tutustua etukäteen ja oppilaat voivat suorittaa tehtävän Metsätietopolulla.
  • Maailmanperintövisa (kahoot) koulussa kännyköillä/ tableteilla pelattavaksi.
  • UPM Forest Life. Kertoo mielenkiintoisella tavalla metsästä. Kannattaa tutustua - ja ottaa ohjelmaan vaikkapa englanninkielisenä.

Tiedustelut

Verlan tehdasmuseo
museum.verla@upm.com
+358 2041 52170
Y-tunnus: 1041090-0
Kauppias
Verlan tehdasmuseo
museum.verla@upm.com
+358 2041 52170
Y-tunnus: 1041090-0
Ostoskori
Ostoskori on tyhjä