Verlan tehtaan palveluksessa oli 1800-luvun lopulla 70-80 henkeä. Henkilökunnan määrä ylitti sadan 1910-luvulla ja oli suurimmillaan 160 henkilöä niinkin myöhään kuin vuonna 1951. Naisia oli vajaa kolmannes.
Työaika oli tehtaalla jaettu vuosien 1885-1917 välisenä aikana kahteen 12 tunnin vuoroon eli löysiin. Kahdeksan tunnin työaikaan Verlassa siirryttiin keväällä 1917, jolloin Suomeen saatiin uusi työaikalaki. Lyhyempi työaika oli siihen aikaan harvinainen koko maailmassa, sillä ennen ensimmäistä maailmansotaa se oli yleisesti käytössä vain Australiassa ja Uudessa Seelannissa.
Alkuvuosina valaistukseen käytettiin kynttilöitä, lyhtyjä ja paloöljylamppuja. Huomattava parannus tehtaan työolosuhteissa tapahtui vuonna 1889, kun Verlassa sytytettiin ensimmäinen sähkölamppu. Vaikka sähkö saatiin Verlaan näin aikaisessa vaiheessa, jouduttiin koneiden sähköistämistä odottelemaan aina vuoteen 1923 saakka. Hiomakoneet saivat käyttövoimansa suoraan koskesta tehtaan lopettamiseen saakka.
Verlan Maria eli Maria Mattsson toimi pahvitehtaalla lajittelijana vuosina 1884-1936 eli runsaat puoli vuosisataa. Poikkeuksellista ei ole ainoastaan hänen pitkätyöuransa, vaan se, että hän teki työnsä yhden ja saman punnitusvaa’an vieressä.
Lajittelusalin lattiaan on vuosikymmenien aikana kulunut Marian jättämät jalanjäljet. Eläkkeelle Maria jäi 77-vuotiaana.
Maaseutukylässä elettiin omavaraisesti. Melkein jokaisessa talossa oli kotieläiminä lehmä, sika ja kanoja. Kyläläiset kasvattivat juureksia, kuten perunaa, porkkanaa, naurista ja lanttua. Metsästä kerättiin ahkerasti mustikoita ja puolukoita. Yleisin ruokalaji oli perunat ja sianlihasta tehty kastike, tai samoista aineksista valmistettu lihakeitto porkkanalla ja lantulla. Kalaa syötiin myös usein. Ruokajuomana oli kotona tehtyä kaljaa tai maitoa ja piimää, mikäli perheessä oli lehmä. Kahvia juotiin harvoin.
Vaatteensa verlalaiset ompelivat itse ja lähes jokaisessa torpassa oli ompelukone. Kankaat hankittiin kaupasta ja tehtaalaiset saivat vuorollaan ostaa edullisesti kokoojakoneilta poistettua hyvälaatuista villahuopaa eli vilttiä. Se värjättiin joko kotona tai Valkealan kirkonkylän värjärillä. Viltistä tehtiin päällystakkeja, turvakoita ja erityisesti lämpimiä tallukoita. Taitavimmat ompelijat saattoivat tehdä viltistä jopa pukujakin.
Pappia ei yhden asian takia Verlaan vaivattu tulemaan. Kun hän sitten saapui, hoidettiin useammat vihkiäiset ja ristiäiset samalla kertaa. Ruumisarkut valmisti tehtaan puuseppä.
Itävaltalainen paperimestari Gottlieb Kreidl (1850-1908) oli yksi Verlan perustajista ja tehtaan patruuna. Kreidl johti tehdasta runsaan neljännesvuosisadan ja loi sinä aikana Verlaan vahvan patriarkaalisen hengen. Patruunan napakka johtamisote näkyi niin tehtaalla kuin ruukkikylässä: asioilla oli tapana edetä ripeästi.
Vuonna 1890 tehdas perusti verlalaisten lapsille kansakoulun, jossa opetus ja koulutarvikkeet olivat ilmaisia. Kreidl valvoi henkilökohtaisesti koulun toimintaa ja vaati lapsilta kohteliasta käytöstä. Hyväntahtoinen ja antelias Kreidl antoi jouluna jokaiselle lapselle oman makeispussin ja toisinaan hän toi kouluun gramofoninsa, jotta lapset saivat kuunnella musiikkia.
Kreidlin aikana Verlassa pidettiin suuret juhannusjuhlat Kokkokalliolla, jonne patruuna kutsui kaikki tehtaalaiset perheineen. Tarjolla oli olutta, kahvia ja karamellejä ja tupakkaa. Juhlan erikoisuutena olivat juhannusleivät. Soitosta huolehtivat palkatut soittajat ja joskus paikalla oli oikein torvisoittokuntakin kohottamassa tunnelmaa ja vauhdittamassa tanssia.